Menu

Viivin todistus

Muistan aina olleeni lapsenuskossa. Miulla oli haasteita lapsena aika paljon, mutta nyt tähän todistukseen en halua niitä käydä avaamaan.

Teininä menin kasteelle. Mutta se oli enemmän pään tasolla kun sydämen ratkaisu. Heti tän kasteen jälkeen kuitenkin aivan kun olisin unohtanut koko asian. Luovuin uskosta ja muistan miten pilkkasin uskovia.

Kun olin 16-vuotias niin miut huostaanotettiin Jyväskylään nuorisokotiin. Itsetuhoisuuden ja päihteiden käytön takia. Siellä meno meni vaan hurjemmaksi ja muistan sen että ahdisti olla selvinpäin ja jossain kohtaa ei osannut oikein nauttia asioista ilman alkoholia, siitä tuli osa elämää. Välillä oli hyviä aikoja ja pystyin hetkeks muuttamaan elämää parempaan suuntaan, mutta sit taas sama jatkui, oli ikäänkuin sidottu. Niinkun olinkin. Välillä olin psykiatrisessa hoidossa muun muassa itsetuhoisuuden takia.

Kävin välillä terapiassa. Se ei kuitenkaan auttanut koska oma mieli oli vilpillinen siinä määrin, ettei ollut kuitenkaan aikomusta mennä totuudessa itseensä ja miettiä mitä pakenin niin kovasti ja yrittää sitten lopettaa päihteiden käyttöä. Kävin läpi lapsuuden asioita terapiassa, mutta ei sekään auttanut, kun ei ollut halua katsoa omia virheitä, vaan periaatteessa syytin toisia omasta käytöksestä.

Myöhemmin Jumala kyllä armossaan eheytti myös näistä vaikeista kokemuksista. Miun järjestys oli vaan väärä. Ja kun näin sanon, ehytymisestä, niin olen kokenut Jumalan eheyttävän voiman juuri ihmissuhteiden kautta. Tavallisen arjen keskellä. Ei aina mitään yliluonnollista kokemusta, uskon että kaikessa eheytymisessä ja hyvyydessä on Jumalan käden jälki.

Sain ihanan lapsen joka rauhoittu miun elämää paljon. En vielä kuitenkaan tullut heti uskoon. Muistan että kirjotin paperille Jumalalle kirjeen, missä luki, että en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Muistan että suurin syy oli, että ajattelin Jeesuksen jollain tapaa inhoavan naisia. Tän paperin allekirjoitin.

Kuitenkin Jeesus taisi ottaa sen haasteena, koska seuraavana päivänä tai ihan muutaman päivän sen kirjeen kirjottamisen jälkeen, en muista tarkkaan, niin istuin sohvalla kunnes yhtäkkiä tunsin miten joku olisi sytyttänyt valot miun sisimpään ja siinä sitten olin ikäänkuin yllätettynä, en voinu paeta mihinkään enkä selitellä mitään. Kaikki ajatukset ja teot oli valossa. Ja nämä ajatukset ei kestänyt tätä valoa. Siinä hetkessä ymmärsin, että Jeesus on todellinen.

Muistin yllättäen niin kirkkaasti että oon joskus ollut uskossa, ihankun joku sumu olisi pyyhitty muistin tieltä. Pelkäsin niin paljon, että olin tehny jotain anteeksantamatonta. Miun on vakea selittää sitä tilaa minkä itessäni koin, tunsin vaan että olin kuollut. Kokeilin miun kasvoja ja mietin et miten yhtäkkiä kaikki loppui ja ymmärsin miten kuoleman edessä ei kukaan ystävä, isä tai äiti voi auttaa, vaan sillon ihminen on yksin. Pelkäsin että oli pilkannut Pyhää Henkeä ja tunsin syyllistävän äänen sydämessä, en korvin kuultavaa ääntä, vaan ikäänkuin tosi voimakkaan ajatuksen. siinä oli ajatus että nyt ei ole enää mitään mahdollisuutta.

Juoksin sitten keittiöön ja oli sellanen kauhu et se on peruuttamatonta.
Huusin Jeesusta apuun muistan että kaaduin siihen lattialle ja huusin että anna anteeksi Jeesus, jos vielä kerran armahdat minut, niin palvelen siuta koko loppu elämän ja heti näiden sanojen jälkeen tunsin miten valtava rakkaus tulvi sydämeen ja mikä helpotus se olikaan, siinä aivan kun heräsin eloon uutena ihmisenä.

Kesti kuitenkin kauan saada varmuus siitä et on pelastettu. Valtavat syytökset, joskus ihan yliluonnollisia pahoja kokemuksia oli, mutta aina Jeesus auttoi ja vapautti. Sanaa lukemalla aloin kasvaa enemmän. Ilman raamattua olisin siinä samassa tulessa, missä pelkäsin että en voi olla armahdettu. Yksi esimerkki on tämä: olin yks päivä kotona ja tunsin Jumalan rauhallisen läsnäolon. Sitten koin sisimmässä "äänen" eli sen vahvan ajatuksen, ettei se ole Jumalan läsnäolo ja vaikka olisi, niin et ole armahdettu koska nytkin pilkkaat Pyhää Henkeä kun epäilet Jumalan henkeä pahaksi hengeksi. Sitten avasin raamatun ja sieltä aivan pomppasi sanan paikka "Se armo jossa te olette, on Jumalan totinen armo." Ja taas Jumalan totuus voitti valheen ja pääsin eteenpäin ja aina kun epäilin, niin Jeesus taas auttoi uskomaan ja viimein saan uskoa täysin olevani pelastettu mut kasvu jatkuu tietysti muulla tavalla.

Sen vielä kerron, että kun olin jonkun aikaa ollut uskossa, niin olin bussissa rattaiden kanssa ja joku toinen äiti kyseli siinä jotain, en muista mitä koska ahdisti hirveesti ja sain paniikkikohtauksen, hiki nousi otsalle ja halusin vaan nopeesti pois bussista, muistan kun sydän hakkasi ja naama punasena poistun bussista. Hävetti tosi paljon. Tuntui kuin olisi ollut leima otsassa kaikesta siitä vanhasta, josta nyt olen tässä todistuksessa vähän avannut. Sitten en osaa selittää sitä muuten, kuin että miut "vietiin" luontopolulle. Jeesus näytti miulle rukouksen jonka olin unohtanut. Siinä olin teini ja olin rukoillut sen rukouksen juuri samassa kohtaa missä nyt seisoin. Ja siinä rukouksessa sanoin: "Jeesus, jos koskaan päästän siusta irti, älä sie päästä miusta irti " ja oli sellainen tuntu siinä että olin päästämässä irti. Jeesus ei silti koskaan päästänyt.

Nämä oli ne "kohokohdat" eheytyminen on todellisuudessa ollut hidasta mutta hyvää. Mieli ja sydän on ollut rikki, pikkuhiljaa olen saanut mennä eteenpäin.

Hän etsii yhä meitä, rikkinäisiä ja monin tavoin vajavaisia. Eikä kyse ole siitä, että meistä tulee täydellisiä, vaan Hän joka on täydellinen, voi syntistä ihmistä auttaa. Yhtälailla hän haluaa sinut pelastaa ja parantaa, ja antaa ikuisen rauhan sinun sydämeesi. Se rauha on todellinen ja kestää kaikki myrskyt Jeesus tosiaan elää ja voit sen kokea yksinkertaisesti pyytämällä Jeesusta sydämeesi.

Image may contain: 1 person, outdoor, nature and water